Browsing Category »Suuri muutos«

Kuva hahmottamaan arvotaistelun elementtejä

February 4, 2011

0

Viikon kestäneen oman ja erityisesti lapsen sairastelun jälkeen tallustelin tänään hieman vähemmän univelkaisena kuntosalia kohti. Siinä samalla pohdiskelin tätä arvotaisteluteemaani. Sain vihdoin aivoni jotenkin järjestykseen siinä mielessä, että vihdoin viimein sain puettua pohdintojeni raamit, toimijat, mitkälie, kuvan muotoon. Ideana on se, että vaikuttavia voimia on kaksi. Ylhäältä organisaatiot ja alhaalta ihmiset. Organisaation suhtautumiseen, siihen asentantaan [...]

Ensimmäinen tuoteajatus (!!)

October 22, 2010

0

Eilen ja tänään olen pyöritellyt päässäni jonkin verran kutsumustyötä. Se sai alkunsa siitä, kun aloin pohtia, minkä vuoksi Suomessa tapahtuvat ulkoistamiset ovat isoja asioita. Niin isoja. En minä vähättele asiaa, työpaikan menettäminen ihmiselle ja työllistävän yrityksen menetykset kunnalle ovat valtavia asioita joita ei voi eikä saa vähätellä. Mutta sitten kumminkin. Meillä aina kestää hyväksyä se [...]

Vakioenergiateoria

October 20, 2010

0

2. Vakioenergiateoria Tämän teorian yksi tärkeä pohja on asia, jota rakas mummuni aina elämän vaikeissa tilanteissa sanoi: “Ei ihminen määräänsä enempää jaksa”. Minusta oli aina mielenkiintoista, miten mummu ei ikinä määritellyt ihmisen jaksamista muulla määreellä kuin määrällä. Se antoi olettaa, että meillä jokaisella on oma määrämme, mitä me mitäkin asiaa jaksamme. Ihmisinä emme kestä samoja [...]