Kun en ole vielä päässyt Barista kurssille, en Pauligille enkä Mokkamestareille, olen huomannut Youtuben varsin hyväksi apuriksi opettelussa. Tässä jakoon joitan videoita, joita katselen. Saanpa ne kerättyä itsellenikin talteen. Jos jollakulla on tiedossa hyviä sivustoja ja ohjeita, otan kaiken kiitollisin mielin vastaan!

Ja huollon kannalta ihan ehdoton:

Ja kaiken yhdistelmä, tässä näkyy Silvian kaveri Rockykin. Senkin säädöt ovat puhdistuksen jälkeen olleet työn alla ja haussa. Voi voi näitä onnen murheita!

PS. Minun Silviani ulkoasu poikkeaa siis kuvissa näkyvästä, päivitin sen kahvaa lukuunottamatta 2009 malliin: http://www.cafetoria.fi/onlineshop/images/large/rancilio_silvia2009_l.jpg

Minulle lause on tutumpi Esa Pakarisen /Severi Suhosen laulusta, jonka äiti on tehnyt tutuksi. Tänään tuo hauska laulu ja Mullin mallin elokuva, jossa se esiintyy ovat tuoneet hyvää mieltä. Pätkän loppukohtaus tiivistää hienosti jotain olennaista suomalaisuudesta ja suomalaisista työyhteisöistä.

Näissä merkeissä kaikille mukavaa marraskuuta!

(oikea kohta alkaa 26 sekunnin kohdalta ja jatkuu 2:50 saakka)

Nyt olen hieman tarkentanut/muuttanut ajatuksiani siitä, minkä tyyppinen tuo arvoristiriita on.

Lähdin liikkeelle oletuksesta, että ongelman ydin on se, etteivät ihmisten ja organiaatioiden arvot kohtaa. Uskon edelleen, että se on yksi työpaikoilla vallitsevista ongelmista. Mutta se ei ole ainoa. Vaikka se kuinka kivaa olisikin, en usko, että tästä asiasta selviää Lutheria tai Calvinia syyttämällä. (höh).

Yksi suuri tekijä tätä ongelmaa ovast sukupolvet. Minun ikäluokkani (plus miinus joitain vuosia) ja vanhemmat polvet.

Yksi asia, mistä puhutaan on työn muutos. Teknologia mahdollistaa työn mukana kulkemisen. Aika usein se selitetään ongelmana, mitä se voi ollakin. Itse en kuitenkaan näe asiaa aivan noin.

Minulle ei ole ongelma lukea työmeilejä iltaisin tai vastata niihin. Kun roikun koneellani tekemässä jotakin, samaan syssyyn tsekkaan nekin. Samalla tavalla kuin työpäivän aikana koneella roikkuessani tsekkaan meilien lukemisen välissä facebookin ja päivitän twitteriin tekemiseni. Se, mikä minua häiritsee on se tiukka raja, mikä näiden välille pitäisi vetää! Kotona en saisi katsoa työmeilejä, töissä pitäisi esittää ihmisitä joka ei ikinä haaskaa minuuttiakaan muuhun kuin työntekoon. Karsea valhe.

Työajat häiritsevät minua. Vaikka minulla on nykyjärjestelmän mukaan joustava työajanseuranta, ei se silti palvele. Minua ei häiritse ajatus siitä, että teen n 40h töitä viikossa. Minä vain haluaisin vapaasti jakaa sen vuorokauden 24 tunnille. Ja mennä sitten tiistaina päiväleffaan tai kahville. Ja vaikka siellä kahvilla vastailla niihin meileihin toimiston sijasta. Mutta se ei sovi.

Siksi minä usein ja yllättävän paljonkin kärsin töissä ja uskon, että moni ikäiseni kärsii samasta asiasta (ei kyllä välttämättä yhtä konkreettisesti ja isoon ääneen kuin minä nyt).

Vanhempi sukupolvi -kutsun sitä näin, koska en osaa laittaa mitään selkeää ikähaarukkaa- näkee asian toisin. Heille työaika on työtä, ja kotiaika kotia. Jos siitä sukupolvesta joku tekee töitä kotoa käsin, on kyseessä todella jonkinasteinen työhullu ihminen, joka rasittaa itseänsä liikaa. Se johtuu siitä, ettei sama ihminen osaa ottaa muualta sitä töille menetettyä vapautta.

Ja me kaikki koetamme asua saman katon alla ja tehdä töitä. Minun osaltani se ei vain toimi. Ei enää.

Lopputuloksena alkaa vaikuttaa siltä, että yritysten betoniseinien sisällä kohtaavat:

• nuoret, jotka kärsivät henkisesti, kun töissä olemisen muodot eivät kohtaa omien arvojen kanssa
• vahemmat, jotka kärsivät fyysisesti, kun muuttuvat työolot pakottavat heidät repimään lisätehoja selkänahastaan.
• ihmisten ja yritysten erilaiset arvot. Suomalaisten luottamus siihen, että yritykset pitävät heidän puoliaan on laskenut. (Laitan tarkempaa dataa heti kun saan sen käsiini).

Ei kovin hyvä tilanne. Ei nyt mikään toivotonkaan, asiat varmasti korjaantuvat.

Minä uskon, että suurten ikäluokkien eläköityminen, niin valitettavaa kuin se onkin, tuo tähän ratkaisua, kun uutta verta pääsee päättämään. Haasteena on silloinkin tehdä päätöksiä, jotka palvelevat kaikkia työssäkäyviä ikäryhmiä, nuorempaa ja vanhempaa polvea ja kummankin mallia. Ja vielä niitä eläköityviäkin.

Kun nyt päästäisiin alkuun. Nuoremman polven olemisen malli/muoto on keskeinen innovaatiotoiminnan nostamisen kannalta Suomessa. Ilman aivojen vapaata olemista ja leikkimistä ei synny sitä uutta, joka pitää kansantaloutemme pyörimässä. Siksi minä tässä omassa ahdistuksessani odotan sitä eläköitymistä ja imua työelämään. Jaksan uskoa, että se tuo helpotusta ja muuttaa työelämän minullekin sopivammaksi. Siihen menee kymmenisen vuotta *huoh*, se on harmi. Sitä odotellessa täytyy tehdä osansa ja pysyä totena itselleen ja arvoilleen.

(Huomaa muuten, että viimeinen kappale on kirjoitettu Wolverine elokuvan nostattavissa loppumusiikeissa ja hetkissä. Musiikin valta on mahtava).

Tein sellaisen testin kuin “Put colour in your life” Siinä piti valita 5 väriä elämäänsä. Ja sitten kone näiden värien, ja varmaan osaltaan myös niiden keskinäisen järjestyksen perusteella kertoi tuloksen.

Oma tulokseni kuului:

You’ve got an impulsive, but creative temper. You are a loyal friend. You like to accumulate knowledge. The pleasures of the flesh bring you tremendous happiness. You would like to have a tender and satisfying sex life. You would like to have changes in your life and you will undoubtedly get them through your energy and daring.

Hassu testi, se tuntui tietävän minusta aika paljon. Eniten tykkäsin siitä, kun testi lupasi, että saan elämässäni haluamani muutokset toteutettua. Jes! Suurin pelkoni nimittäin on, että uskallukseni loppuu kesken. Minä nimittäin haluan tämän tulevan äitiysloman jälkeen tehdä jotain aivan muuta ja olla vapaa 9-17 elämästä. Mitä todennäköisimmin se tarkoittaisi omaa yritystä. Ja se on hurja ajatus.

Nyt on väjhän ristiriitainen olo. Yleensä nämä testit tulee kuitattua hymyllä ja hyvällä mielellä. Tähän tekee mieli tarttua. Haluan saada muutosta suureen asiaan elämässäni: työhön. Pelkään etten uskalla, että turvaudun tuttuun helvettiin tuntemattoman taivaan sijasta (naisia vielä miehiä enemmän vaivaava piirre -> ärsyttävää). Kun muut ihmiset ja sitten tämä testikin on sitä mieltä että olen rohkea… Itse epäilen sitä… Mutta entä jos olenkin?

Oho!

• “Juha turhauttaa!!!!!!”
• “On ihan paskaa olla väsynyt!!!”
• “Meille tulee toinen tenavaaa!!!!!”
• “Soinnun tulevan huoneen sisustuksen tulee ehdottomasti olla valoisaa!!!”
• “Kaija on afrikassa ja isä menee sinne kanssa ja minä haluaisin kanssaaaaa!!!”
• “Palvelukulttuuri suomessa ei ole niin huono kuin sanotaan ja toinen puoli asiaa joka siinä on myös pielessä on tämä meidän yltiöyhteisöllinen pohjavire kulttuurissa minkä vuoksi ihmiset tuntevat ylpeyttä käyttäytyessään oikein ja viemällä itse astiat pöydästä pois ravintolassa mikä osaltaan sitten tekee ihan tarpeettomaksi aidon palvelukulttuurin kehittymisen ja samalla se estää sen!!!”
• “Minä ajattelen paljon Inkaa!!!”
• “Minä alan olla kurkkuani myöten täynnä sosiaalista mediaaaaaaaaaaa……”
• “Minä haluan vaihtaa alaa mutta minä en kertakaikkiaan halua srkpapiksi!!!”
• “Minä olen sinnikäs ja paljon siitä johtuu ilmeisesti siitä että olen puoliksi kainuulainen, mitä en ole ikinä tullut aiemmin ajatelleeksi”
• “Olen tänä syksynä kovasti oppinut arvostamaan Katriinaa”

no huh huh. Ei saisi kerryttää asioita näin, ne tulevat ulos paineistettuina ylilyönteinä ilman mitään järkevää pohdintaa. Ilman kunnon aikaa ajatella elämästä tulee karseaa pusertamista, josta äitinkin sanojen mukaan “ei synny lasta eikä paskaa”.

Synnytyksen mukanaan tuoma oppi: pusertaminen on perseestä.