Kyllä sitä aika ajoin aina miettii Jumalan olemassaoloa. Varmaan hyvin moni meistä miettii sitä aika ajoin. Ja huomaa, ettei siihen oikein vastausta saa. Minä huomasin miettiväni asiaa taas muutama ilta sitten. Ja vihdoin pääsin jotenkin eteenpäin. Jumalan olemassaoloa mietitään aina jotenkin siten, että on olemassa jokin entiteetti (Jumala), joka on jossakin määrätyssä paikassa (taivaassa). Istuu [...]
Viikon kestäneen oman ja erityisesti lapsen sairastelun jälkeen tallustelin tänään hieman vähemmän univelkaisena kuntosalia kohti. Siinä samalla pohdiskelin tätä arvotaisteluteemaani. Sain vihdoin aivoni jotenkin järjestykseen siinä mielessä, että vihdoin viimein sain puettua pohdintojeni raamit, toimijat, mitkälie, kuvan muotoon. Ideana on se, että vaikuttavia voimia on kaksi. Ylhäältä organisaatiot ja alhaalta ihmiset. Organisaation suhtautumiseen, siihen asentantaan [...]
Syksyn opiskelut ovat ohi. Sain kunniakkaasti suoritettua koineen kreikan kurssin, mikä oli työläin ikinä käymistäni kursseista. Sen lisäksi sai suoritettua pienen Raamattu ja Luther luentosarjan tentteineen, mikä puolestaan oli yksi helpoimmista suorittamistani kursseita. Ja nyt odotan edelleen viimeistä arvosanaa Reformaation teologia kurssista. Kreikkaan lukuunottamatta olen saanut siis kuulla ja lukea paljon lempimiehestäni Lutherista. Se on [...]
February 11, 2011
2