Toukokuussa sain aikaiseksi johdantoa kirjalliseen urakkaani. Sitten tapahtui kaikenlaista. Kuten kesä, loma, uudet ajatukset, ja uusi työ! Ohhoh!

Ja nyt ollaan tässä. Eli…

…Espoon keskuksessa InnoOmniassa digituottajana. Miettimässä tulevaisuuden oppimista. Kehittyvät nettisivumme osoitteessa www.innoomnia.fi ja Facebook. En ole kenties ikinä ollut näin innoissani töistä. Olen löytänyt henkisen kotini.

Mutta ei onnesta sen enempää. Sitä piisaa. Suurimmat ongelmani elämässä on se, etten nuku tarpeeksi eikä tukkani ikinä asetu nättiin kuosiin. haha. Pienet on murheet.

Mutta tästä suuresta ajatuksestani. Sekin on edennyt, koska onnellisessa elämässä asiat vain tuppaavat etenemään! (salillakin kuntoilu ja pienemmäksi kasvaminen etenee myös nimittäin).

Aloitin viime viikolla kandiseminaarin yliopistolla. Kandityöni aihe on juuri tämä suuri ajatukseni. Joten nyt asiani etenee JA tulee tieteellisesti arvioiduksi ennen maaliskuuta! Ja sitä myötä saan varmistusta aiheen merkittävyydestä (tai merkitsemättömyydestä). Jei!

Tässä vaiheessa tutkimussuunnitelmani on valmis. 23.11. presentoin ensimmäisen drafini. Sitä ennen koetan saada rajattua oleellisen teoreettisen viitekehyksen. Kandityössäni tutustun vain Calviniin ja organisaatioteorioihin. Lutherin opetusten yhteys suomalaisten arvoihin on selkeä, asian kinkkinen kohta on Calvinin yhteydessä organisaatio-oppeihin. Jahka saan viisaan Tuijan kanssani istumaan ja hetken mietin, sekin syntyy. Oikea tavoitteeni on saada työ valmiiksi joulun välipäivinä, katsotaan sitten mitä tapahtuu. Mutta ainakin tiedän olevani tammikuussa jo sen verran kiinni, ettei silloin välttämättä onnistu.

Summa summarum: olen olemassa ja hyvin menee!

Sain vihdoin aivoni jotenkin järjestykseen siinä mielessä, että vihdoin viimein sain puettua pohdintojeni raamit, toimijat, mitkälie, kuvan muotoon.

Ideana on se, että vaikuttavia voimia on kaksi. Ylhäältä organisaatiot ja alhaalta ihmiset.

Organisaation suhtautumiseen, siihen asentantaan mistä hän lähestyy sitä Grönroosmaista totuuden hetkeä, missä ihminen ja organisaatio kohtaavat, vaikuttavat Calvinistiset arvot.

Toisaalla on ihminen. Ihminen lähestymistapaan Suomessa vaikuttavat luterilaiset arvot. Ja yksi ristiriita tulee puhtaasti Lutherin ja Calvinin eroista. Mutta ihmisten suhteen tilanne ei ole edes aivan niin yksiselitteinen. Tämän taiston lisäksi työpaikoilla kohtaavat eri sukupolvien edustajat erilaisine arvoineen ja asenteineen. Olen nimennyt heidät tässä Diginatiiveiksi, X-sukupolveksi sekä Babyboomerseiksi. En tiedä, onko jako aivan totuudenmukainen, mutta kuvastaa sitä, miten minä asian hahmotan. Yksi oma aiheensa on näiden ryhmien väliset ristiriidat, jotka ovat osittain organisaatiosta riippumattomia. En usko, että työkontekstissa voidaan ikinä toimia organisaatiosta riippumattomasti.

Nyt helpotti hieman. Nyt olen rajannut viivoilla kentän, mitä aion tutkia lisää. Hiphei!

Ongelmani on ollut viime kuukauden ainakin se, kun minulla ei ole ollut laisinkaan aikaa ajatella. On karseaa koettaa saada elämäänsä kulkemaan johonkin suuntaan ja sitten löytää itsensä kädet sidottuina vaipanvaihtoon ja pilttipurkkien availuun.

Mutta se siitä angsista. Minun uusi elämäni alkoi tänään ja sain jotain aikaiseksi joka helpotti tuskaa vähän. Olen edelleen paniikissa sen suhteen, että minula on nyt vain 4 viikkoa aikaa tähän työhön, sen jälkeen kohtalonani on olla jälleen määrittelemätön aika “the quiet”, joihin Hannu Rajaniemen “The Quantum Thiefiä” lukiessa alan kovastikin samaistua. (on muuten järjettömän hyvä kirja!!)

Sain tänään aikaiseksi luoda sekavan mind-mapin kirjastossa istuessani. (yksin kirjaston hiljaisuudessa istualtaan kynän ja paperin kanssa brainstormaaminen oli kyllä varsinainen haaste.) Kuva tuotoksesta (siistitty versio) tulee tuohon alle, jahka saan puhelimen ja tietokoneen väliset yhteydet toimimaan.

EDIT klo 19:14: Tässä se kuva:

Sitten muokkasin mindmappia toiseen muotoon voidakseni meilata sen sparraajalleni huomista keskustelua varten. Muotoa vaihtaessa se alkoi muistuttaa enemmän sisällysluetteloa, joskin se on siitä melko vahvasti sanottu tässä vaiheessa. Mutta sain aikaiseksi seuraavaa:

• Suomalainen yhteiskunta. (eli missä me täällä elämme)
• (Suomalainen) Ihminen (jotain siitä, mitä se tarkoittaa olla juuri täällä pohjolassa)
• Organisaatiot (miten organisaatiot / työ ovat kehittyneet ja mikä voisi olla tulevaisuuden suunta?)
• Luther (mitä se mies sanoi ja miten se sanominen vaikuttaa yhteskuntaamme, ihmisiin ja organisaatioihin)
• Calvin (mitä se mies sanoi ja miksi sillä minun mielestäni voi olla merkitystä organisaatioiden ja ihmisten kannalta)
• Ja takaisin ihmisiin. Nuoret ja vanhemmat ihmiset työpaikoilla. Eri tavat olla ja tehdä töitä. Sen ilmiön taustaa ja ongelmia ja tulevaisuudenkuvia?
• Työpaikat arvotaistelujen areenoina
  (eli miten näiden kaikkien eri tahojen arvot törmäävät työpaikoilla)
• Ja sitten se ENTÄS SITTEN? Eli mitä merkitystä sillä on? Argumentointia siitä miksi tämä on tärkeä asia.
• Ja toimenpiteet. Mitä voisi tehdä. Mitä pitäisi ymmärtää tai tapahtua jotta tilanne nytkähtäisi eteenpäin

hmm… tuntuu jotenkin absurdilta. On tuossa otsikoita, vielä pitäisi saada lihaa luiden ympärille. Ajattelin perehtyä arvotutkimukseen, Lutheriin ja Calviniin, jonkin verran kulttuuritutkimukseen ja curranttiin keskusteluun aiheen ympäriltä. Olisi hienoa, jos joku niin ajankohtainen ihminen kuin esimerkiksi Alf Rehn olisi sanonut jotain sopivaa… Armas Kaija Hukka vinkkasi minut jo Jyrki Engerströmin pariin, mistä sainkin lisää työstettävää.

Toinen puoli on itseni motivoiminenl. Osaanko sanoa aiheesta mitään mitä ei olisi jo sanottu? Toisaalta ajattelen myös niin, että täällä julkaistaan jo kaiken maailman idioottien kirjoittamia kirjoja idioottimaisista aiheista. (Syvästi välistä kritisoin joidenkin korkealle koulutettujen ihmisten ajattelun laatua. Ja sitä, että Suomenmaassa tupataan pitämään totena kaikkea mitä jokin hattupää sanoo. Voi voi) Mutta se on ristiriita, jota päätin olla ajattelematta nyt. Teknisesti ei ole minun murheeni arvostella tekeleeni laatua, se on individualistin riemu se.

Post scriptum. Intensiiviset koineen kreikan opintoni selkästi syövät kirjallisista kyvyistäni kaiken sen lopun, mitä typoilta jää jäljelle…

Nyt olen hieman tarkentanut/muuttanut ajatuksiani siitä, minkä tyyppinen tuo arvoristiriita on.

Lähdin liikkeelle oletuksesta, että ongelman ydin on se, etteivät ihmisten ja organiaatioiden arvot kohtaa. Uskon edelleen, että se on yksi työpaikoilla vallitsevista ongelmista. Mutta se ei ole ainoa. Vaikka se kuinka kivaa olisikin, en usko, että tästä asiasta selviää Lutheria tai Calvinia syyttämällä. (höh).

Yksi suuri tekijä tätä ongelmaa ovast sukupolvet. Minun ikäluokkani (plus miinus joitain vuosia) ja vanhemmat polvet.

Yksi asia, mistä puhutaan on työn muutos. Teknologia mahdollistaa työn mukana kulkemisen. Aika usein se selitetään ongelmana, mitä se voi ollakin. Itse en kuitenkaan näe asiaa aivan noin.

Minulle ei ole ongelma lukea työmeilejä iltaisin tai vastata niihin. Kun roikun koneellani tekemässä jotakin, samaan syssyyn tsekkaan nekin. Samalla tavalla kuin työpäivän aikana koneella roikkuessani tsekkaan meilien lukemisen välissä facebookin ja päivitän twitteriin tekemiseni. Se, mikä minua häiritsee on se tiukka raja, mikä näiden välille pitäisi vetää! Kotona en saisi katsoa työmeilejä, töissä pitäisi esittää ihmisitä joka ei ikinä haaskaa minuuttiakaan muuhun kuin työntekoon. Karsea valhe.

Työajat häiritsevät minua. Vaikka minulla on nykyjärjestelmän mukaan joustava työajanseuranta, ei se silti palvele. Minua ei häiritse ajatus siitä, että teen n 40h töitä viikossa. Minä vain haluaisin vapaasti jakaa sen vuorokauden 24 tunnille. Ja mennä sitten tiistaina päiväleffaan tai kahville. Ja vaikka siellä kahvilla vastailla niihin meileihin toimiston sijasta. Mutta se ei sovi.

Siksi minä usein ja yllättävän paljonkin kärsin töissä ja uskon, että moni ikäiseni kärsii samasta asiasta (ei kyllä välttämättä yhtä konkreettisesti ja isoon ääneen kuin minä nyt).

Vanhempi sukupolvi -kutsun sitä näin, koska en osaa laittaa mitään selkeää ikähaarukkaa- näkee asian toisin. Heille työaika on työtä, ja kotiaika kotia. Jos siitä sukupolvesta joku tekee töitä kotoa käsin, on kyseessä todella jonkinasteinen työhullu ihminen, joka rasittaa itseänsä liikaa. Se johtuu siitä, ettei sama ihminen osaa ottaa muualta sitä töille menetettyä vapautta.

Ja me kaikki koetamme asua saman katon alla ja tehdä töitä. Minun osaltani se ei vain toimi. Ei enää.

Lopputuloksena alkaa vaikuttaa siltä, että yritysten betoniseinien sisällä kohtaavat:

• nuoret, jotka kärsivät henkisesti, kun töissä olemisen muodot eivät kohtaa omien arvojen kanssa
• vahemmat, jotka kärsivät fyysisesti, kun muuttuvat työolot pakottavat heidät repimään lisätehoja selkänahastaan.
• ihmisten ja yritysten erilaiset arvot. Suomalaisten luottamus siihen, että yritykset pitävät heidän puoliaan on laskenut. (Laitan tarkempaa dataa heti kun saan sen käsiini).

Ei kovin hyvä tilanne. Ei nyt mikään toivotonkaan, asiat varmasti korjaantuvat.

Minä uskon, että suurten ikäluokkien eläköityminen, niin valitettavaa kuin se onkin, tuo tähän ratkaisua, kun uutta verta pääsee päättämään. Haasteena on silloinkin tehdä päätöksiä, jotka palvelevat kaikkia työssäkäyviä ikäryhmiä, nuorempaa ja vanhempaa polvea ja kummankin mallia. Ja vielä niitä eläköityviäkin.

Kun nyt päästäisiin alkuun. Nuoremman polven olemisen malli/muoto on keskeinen innovaatiotoiminnan nostamisen kannalta Suomessa. Ilman aivojen vapaata olemista ja leikkimistä ei synny sitä uutta, joka pitää kansantaloutemme pyörimässä. Siksi minä tässä omassa ahdistuksessani odotan sitä eläköitymistä ja imua työelämään. Jaksan uskoa, että se tuo helpotusta ja muuttaa työelämän minullekin sopivammaksi. Siihen menee kymmenisen vuotta *huoh*, se on harmi. Sitä odotellessa täytyy tehdä osansa ja pysyä totena itselleen ja arvoilleen.

(Huomaa muuten, että viimeinen kappale on kirjoitettu Wolverine elokuvan nostattavissa loppumusiikeissa ja hetkissä. Musiikin valta on mahtava).