Syksyn opiskelut ovat ohi. Sain kunniakkaasti suoritettua koineen kreikan kurssin, mikä oli työläin ikinä käymistäni kursseista. Sen lisäksi sai suoritettua pienen Raamattu ja Luther luentosarjan tentteineen, mikä puolestaan oli yksi helpoimmista suorittamistani kursseita. Ja nyt odotan edelleen viimeistä arvosanaa Reformaation teologia kurssista. Kreikkaan lukuunottamatta olen saanut siis kuulla ja lukea paljon lempimiehestäni Lutherista. Se on [...]
Minun suuren suunnitelmani alku ja kaiken keskiö on pieni kirjanen. Tai sanotaanko vielä vähemmästi kirjallinen tuotos. Aiheesta ihmiset, arvot, työhyvinvointi (tai työpahoinvointi), armas Luther ja sitä rataa. Se on semmoinen aivoharjoitus ja syvällisempi jatke kaikelle sille, miten olen jaksanut täälläkin jauhaa. Ongelmani on ollut viime kuukauden ainakin se, kun minulla ei ole ollut laisinkaan aikaa [...]
Viime viikolla Tykesin vuosiseminaarissa Osmo Soininvaara toisti vanhan sanonnan: ” Jos työ olisi herkkua, herrat tekisivät sen itse”. Minulle lause on tutumpi Esa Pakarisen /Severi Suhosen laulusta, jonka äiti on tehnyt tutuksi. Tänään tuo hauska laulu ja Mullin mallin elokuva, jossa se esiintyy ovat tuoneet hyvää mieltä. Pätkän loppukohtaus tiivistää hienosti jotain olennaista suomalaisuudesta ja [...]
December 16, 2010
0